lauantai 1. helmikuuta 2014

Kotikonsteja hiuksiin

Ajattelin kerätä parit vinkit hiustenhoitoon/hyvinvointiin tähän postaukseen.
Osaa olen itse kokeillut ja osaa en, enkä tiedä toimivatko nämä kaikilla.

Pari perusjuttua ensialkuun:
Hiusten pesuun kannattaa käyttää viileää tai haaleaa vettä ja viimeinen huuhtelu kannattaa tehdä kylmälle vedellä, näin hoitavat aineet jäävät hiusten sisään.
Märät hiukset kannattaa selvittää sormilla, ei harjaten, koska hiukset 'venyvät' ja tulevat hauraammiksi.
Ja jos pidät hiuksiasi monesti kiinni, vaihtele pompulan paikkaa sillä hiuksesi kuluvat.

Ja ihan aiheeseen:

1. Olutta ja hunajaa hiuksiin.

Nimestä selviääkin mitä tarvitset, juoksevaa hunajaa ja olutta. Hunaja kosteuttaa hiuksia ja olut taas muodostaa kalvon hiuksesi päälle, joka pitää hunajan sisällään. Hiuksistasi tulee siis kosteutetut ja tuuheammat, ja ne kiiltävät kauniisti.
Olen kokeillut tätä itse ja ainakin omasta mielestäni toimii ihan hyvin.

Sekoita mielestäsi hyvään määrään olutta sen verran, että seos on shampoomaista. Eli se siis on helppo levittää hiuksiin. Levitä aine hiuksiisi ja anna vaikuttaa 15-30min, huuhtele sitten haalealla vedellä.

Voit kietoa hiuksesi pyyhkeeseen, jos sinusta tuntuu, että ainetta valuu kasvoillesi tai vaatteille.


2. Kuiville ja karheille hiuksille. 
Tarvitset:
Kananmunan keltuainen
Oliiviöjyä 

Sekoita ruokalusikallinen oliiviöljyä kananmunan keltuaiseen. Levitä sitten seos hiuksiisi ja kiedo hiuksesi pyyhkeeseen. Anna vaikuttaa puoli tuntia ja huuhtele haalealla vedellä.

3.  Rasvaisille hiuksille
Tarvitset:
Kananmunan keltuainen
Sitruunamehua

Sekoita kananmunan keltuainen ja n. 3 ruokalusikallista sitruunamehua. Levitä hiuksiin ja anna vaikuttaa puoli tuntia. Huuhtele sitten haalealla vedellä.

4. Voimistaa hiuksen pintaa
Tarvitset:
Kananmunan keltuainen
Juoksevaa hunajaa

Sekoita kananmunan keltuainen ja ruokalusikka hunajaa. Levitä hiuksiin ja anna vaikuttaa parista tunnista yöhön. Huuhtele lopuksi haalealla vedellä.

5. Jos sinulta lähtee paljon hiuksia.
Tarvitset:
Kananmunan keltuainen
Konjakkia

Sekoita kananmunan keltuainen ja ruokalusikka konjakkia. Levitä hiuksiin ja anna vaikuttaa puoli tuntia. Huuhdo haalealla vedellä.

Tässäpä tämä nyt, toivottavasti toimivat teillä ja näin. Moimoi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti